Kuntavaaleista on kulunut hieman aikaan. Kiitokset kaikille äänestäjille, jotka antoivat luottamuksensa minulle. Oma äänimääräni oli 13 ääntä, 9 ääntä vähemmän kuin vuoden 2017 kuntavaaleissa. En tullut valituksi, mutta pääsin Keskustan 3. varavaltuutetuksi. 

Keskusta voitti 2 lisäpaikkaa Kärsämäellä ja sai määräenemmistön aseman. Perussuomalaiset voittivat kaksi lisäpaikkaa, nousten toiseksi suurimmaksi ryhmäksi. SDP ja Kokoomus hävisivät. SDP menetti kolme paikkaa ja Kokoomus menetti yhden paikan.

Osasin oikein arvioida ennakkoon Kärsämäen tuloksen puolueiden paikoissa. Kärsämäen tulokseen vaikuttivat muun muassa Keskustan suurempi ehdokaslista, SDP:n ehdokaslista (viime kuntavaalien ääniharava Raija Aulis ei ollut ehdolla) ja Kokoomuksen ehdokasmäärä (nyt oli 3 ehdokasta, joista kaikki olivat miehiä). Jos SDP ja Vasemmistoliitto olisivat tehneet vaaliliiton, niin he olisivat saaneet kaksi paikkaa.

Henkilökohtainen tulos harmittaa todella paljon minua. Tässä menee oma aikansa. Kiitokset kaikille, jotka ovat kysyneet vointiani ja jaksamistani. Se on ollut koetuksella. Voittajilla on usein kavereita, mutta häviäjillä niitä on harvemmin.

Tulevalla valtuustokaudella olen Keskustan 3. varavaltuutettu. En vielä osaa sanoa, että millaisia paikkoja tarjotaan ja tulen saamaan. Sen sitten aika näyttää.

Valtakunnan tasolta Keskustan tulos oli tappio. Se oli parempi kuin galluppien tulos, mutta se oli tappio verrattuna edellisiin kuntavaaleihin. Tämä tulos ei ole mikään voitto. Pohjois-Pohjanmaalla muun muassa Oulaisissa Keskusta menetti enemmistöasemansa.

Tuloksessa kannattaa muistaa, että äänestysprosentti laski, jonka arvioidaan vaikuttaneen kielteisesti muun muassa Perussuomalaisten kannatukseen, vaikka Perussuomalaiset saivat vaalivoiton. Keskustan kenttäväki onnistui suhteellisen hyvin ehdokashankinnassa.

Toivotan kaikille, blogini lukijoille, poliitikko-sivujeni tykkääjille ja seuraajille hyvää kesää. Ollaan yhteydessä ja tavataan!