Ensimmäiset aluevaalit pidetään sunnuntaina 23. tammikuuta. Aluevaltuustot tulevat päättämään sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimesta.

Aluevaalien äänestysprosentin on arvioitu jäävän alle 50%. Nyt olisi tärkeä käydä äänestämässä, sillä aluevaltuustot tekevät päätöksiä muun muassa palveluverkosta.

Aluevaalien ehdokaskampanjat ovat olleet vahvemmin some-painoitteisia kuin kuntavaalit 2021. Kuntavaalien aikana pystyi tekemään perinteistä vaalityötä; laittamaan telttaa pystyyn ja keskustelemaan äänestäjien kanssa. Nyt tämä mahdollisuus on poissuljettua koronarajoituksien vuoksi, ainakin Pohjois-Pohjanmaalla.

Kannatan Markku Kosken valintaa Pohjois-Pohjanmaan aluevaltuustoon. Markulla on laaja poliittinen osaaminen ja ymmärrys aluevaltuuston asioihin. Tätä osaamista olisi hyvä käyttää eikä hukata. Markku on toiminut muun muassa kolmen kauden kansanedustajana vuosina 1991-1999 ja 2003-2007 ja Sievin kunnanjohtajana. Nykyisin Markku toimii Kärsämäen kunnanvaltuustossa ja Kärsämäen kirkkovaltuustossa.

Tapasin Markku Kosken ensimmäistä kertaa vuoden eduskuntavaalien 2015 vaalitilaisuudessa, jossa hän oli paikalla seuraamassa. Kyseinen tilaisuus oli Konttilassa. Muistan menneen tervehtimään Marjatta Seppää ja Marjatta jututti Markkua.  Marjatan totesi, että tehän (tarkoitti minua ja Markkua) olette kirkkovaltuustossa.

Kuitenkin en ole ollut kaikissa asioissa Markun kanssa samaa mieltä. Eri näkemykset ovat tulleet esille muun muassa vuosien 2019 ja 2020 Keskustan puoluekokouksien puheenjohtajavalintojen suhteen.

Ensimmäisellä hyvinvointialueen valtuustokaudella rakennetaan pohjat tuleville vuosille. Hyvä pohja kantaa pitkälle. Markun kokemus ja osaaminen on merkittävä hyöty koko Pohjois-Pohjanmaalle. 

Siksi aion äänestää Markku Koskea numerolla 40. Äänestä sinäkin!