Olen pistänyt blogipostaukseni loppuun kirkkovaltuuston esityslistan helpottaakseni lukijoita. Varsinaisesti asialistalla ei erikoisempaa ollut. Diakonian johtokuntaan nimettiin Paula Pentikäinen Kirsti Perälän tilalle. Nyt kirkkovaltuustossa on jäljellä 15 kirkkovaltuutettua eikä yhtään varavaltuutettua ole jäljellä. Alunperin kirkkovaltuustossa istui 15 valtuutettua ja 3 varavaltuutettua sillä Arvi Viitala menehtyi vuonna 2015 ja Eevi Kiiskinen menehtyi vuonna 2016. Muissa asioissa käsiteltiin ja keskusteltiin Kalajoen Rovastikunnan asioista.

Parin viikon kuluttua kirkkovaltuustolla on ylimääräinen kokous, sillä kirkkovaltuusto ottaa käsittelyyn Kärsämäen ja Haapaveden seurakuntien yhteisen diakonin viran. Asia on kirkkoneuvoston käsittelyssä tiistaina 23.5.2017. Mainitsin tästä yhteistyöasiasta viime kirkkovaltuuston kokousta käsittelevässä blogitekstissäni. 

Kesäkuun alussa minulla alkaa valtuustokausi Kärsämäen kunnanvaltuutettuna. Jatkan seurakunnan luottamustoimieni hoitamista kuten tähänkin asti. 

WP_20170517_09_56_10_Pro.jpg