Vuoden 2020 viimeinen kirkkovaltuuston kokous pidettiin keskiviikkona 2. joulukuuta klo 18. Paikalla oli 12 kirkkovaltuutettua ja varavaltuutettu. Kokouksessa ei ollut kahvitus, sillä se peruttiin keskiviikkoaamuna.

Talouspäällikkö Mirja Koivusalo esitteli lyhyesti ruumishuoneen rakennussuunnitelmat. Suunnitelmista käytiin keskustelua.

Talouspäällikkö Mirja Koivusalo esitteli talousarvion vuodelle 2021 ja toiminta- ja taloussuunnitelman vuosille 2022-2023. Vuoden 2021 kirkollisveroennuste on 425 000 € ja vuoden 2021 budjetti on alijäämäinen 2 990 €. Tänä vuonna on saatu säästöjä kilometrikorvauksista, sillä kokoukset ovat hoidettu työntekijäpuolella.

Muissa asioissa ja ilmoitusasioissa tuli tietoon, että kirkkohallitukselta on tullut lupa kirkkovaltuutettu Marko Tiikkaisen ehdotukseen tehdä lasten leikkinurkkaus kirkkoon.

Lyhyesti kunnan puolelta. Tiistaina 1. joulukuuta pidetiin kunnanvaltuuston kokous hybridimallina eli osa valtuutetuista ja läsnäolijoista paikalla fyysisesti ja osa oli etänä Teams-sovelluksen kautta. Olin itse kokouksessa fyysisesti läsnä, sillä Markku Koski kannusti minua osallistumaan fyysisesti. Kokouksessa oli asioina muun muassa ensi vuoden talousarvio.

Kirkkovaltuusto%202.12..jpg