Tässä kuntavaalien ennakkoäänestyksen aikana sain kimmokkeen kirjoittaa Kärsämäen nuorisovaltuuston toiminnasta kuluneella valtuustokaudella.

Kuntalain mukaan nuorisovaltuusto ja vanhus- ja vammaisneuvosto ovat pakollisia. Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2018 kiinnitti huomiota nuorisovaltuuston tilanteeseen ja Kärsämäen kunta lähti edistämään nuorisovaltuuston tilannetta. Asiasta löytyy Selänne-lehden uutisjuttu: https://www.selanne-lehti.fi/uutinen/582421

Aiemmin kuluneella valtuustokaudella kunnanvaltuusto oli valinnut minut, Antti Pekkalan ja Harri Pernun nuorisovaltuuston kummivaltuutetuiksi. Ainoastaan minä ja Antti Pekkala olemme olleet aktiivisia, teimme muun muassa nuorisovaltuustolle ohjesäännön. Harri Pernua ei ole näkynyt eikä kuulunut. Minä ja Antti Pekkala olemme yrittäneet parhaamme mukaan toimia nuorisovaltuuston kummivaltuutettuina.

Nuorisovaltuuston toiminta on siis piristynyt valtuustokauden lopulla ja saman soisi jatkuvan ensi valtuustokaudella. Nuorisovaltuuston toiminnan riskinä on aktiivisten nuorten väheneminen ja sitä kautta toiminnan lamaantuminen tai jopa loppuminen.