Vuosi 2020 lienee erilainen vuosi kuin sitä osattiin odottaa. Koronapandemia on vaikuttanut koko maailmaan. Talous- ja työllisyystilanne ovat menneet heikompaan suuntaan. Etätyövälineet ovat tulleet ihmisten käyttöön. Luottamustoimien puolelta minulla ei ole paljon Teams-kokouskokemuksia, mutta ymmärrän ja osaan käyttää Teams-sovellusta. Luottamustoimien osalta olen jatkanut käytäntöäni kirjoittaa kirkkovaltuuston kokouksista blogiini.

Koronan myötä annettiin myös suositukset kasvomaskien käyttöön julkisissa paikoissa. Olen käyttänyt maskia kerran, syyskuun kunnanvaltuuston kokouksen yhteydessä. Kunnanvaltuuston iltakoulu oli ennen kokousta, jolloin valtuutetuille annettiin kasvomaskit. Iltakoulun jälkeen oli kahvitus ennen kunnanvaltuuston kokousta, joten porukka otti maskin pois. Kun itse otin maskin pois, koin saavani kunnolla ilmaa. Kahvituksen aikana aloin kokemaan fyysisiä oireita muun muassa päässäni ja pohdin, että laitanko maskia enää ollenkaan. Laitoin kuitenkin maskin uudelleen kasvoilleni. Aloin kokemaan jälleen huonoa vointia, huimaustakin ja pohdin jopa, että pyörrynkö maahan. Päätin ottaa maskin pois. Kokouksen jälkeen kärsin vielä päänsärystä, joka kesti noin 2 tuntia. Tämän jälkeen en ole käyttänyt maskia epämiellyttävän kokemuksen vuoksi.

Toimin ensi vuonna Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirihallituksen jäsenenä. Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirikokous valitsi piirin puheenjohtajan, varapuheenjohtajat ja piirihallituksen jäsenet piirin syyskokouksessa marraskuussa. Kiitän kaikkia ihmisiä, jotka ovat kannustaneet ja tukeneet minua kyseiseen tehtävään. Samalla haluan muistuttaa, etten ole vain kärsämäkisten keskustalaisten edustaja, vaan laajemmin alueiden edustaja.

Vuosi 2020 oli raskas toisenlaisessa mielessä. Keskustan puoluekokous Oulussa valitsi puolueen puheenjohtajaksi tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikon kanssa. Itse tuin istuvaa puheenjohtajaa Katri Kulmunia. Koen, että Katri Kulmunia kohdeltiin väärin. Viimeisten puoluegalluppien valossa puheenjohtajan vaihto ei ole nostanut puolueen kannatusta. En ole edes uskonut, että puheenjohtajan vaihto nostaa kannatusta. Puolueen kannatuksen tilanne on syvempi kuin pelkkä puheenjohtajakysymys.

Toivottavasti vuosi 2021 on valoisampi ja parempi kuin vuosi 2020. Koronarokotteet ovat tulleet. Aion itse ottaa rokotteen, kun sen aika on. Jos asia olisi minusta kiinni, niin ottaisin rokotteen heti.

Toivotan blogini lukijoille hyvää ja parempaa uutta vuotta 2021!

Joulutoivotus%202019.jpg