Sunnuntaina 14.4.2019 käytiin eduskuntavaalit, jossa Keskusta kärsi kovan vaalitappion. Nyt eduskuntavaaleissa Keskustan kannatus oli 13,8% ja paikkoja tuli 31. Menetystä viime eduskuntavaaleihin on 18 paikkaa. Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Keskustan kannatus oli 21,1% ja eduskuntapaikkoja tuli 49.

Osasin odottaa eduskuntavaaleissa Keskustalle tappiota. Vaalitappion suuruus saattoi kuitenkin yllättää. Oulun vaalipiirissä Keskusta menetti 3 edustajapaikkaa ja ennakkoäänien julkaisemisen aikana näytti siltä, että Keskusta olisi menettämässä jopa neljä paikkaa Oulun vaalipiirissä. Oulun vaalipiirissä läpi pääsivät muun muassa Antti Rantakangas ja Juha Pylväs. Harmittaa Kainuun tilanne, sillä sieltä ei päässyt läpi keskustalaista ehdokasta. Lähiten eduskuntapaikassa olisi ollut Tuomas Kettunen, joka on kuitenkin 1. varapaikalla.

Vaalitappion syitä on syytä analysoida ja käydä läpi. Suosittelen lukemaan keskustalaisen aateveljen Janne Kaisanlahden blogitekstin. Oulun vaalipiirissä kannatuksen menetyksen syitä ovat muun muassa Oulaskankaan synnytyksen loppuminen Oulaisissa. Oulaskankaan toiminnan lakkaamista ei voida kutsua keskustalaiseksi aluepolitiikaksi.

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ilmoitti tiistaina 16.4.2019 blogissaan jättävänsä Keskustan puheenjohtajan tehtävän. Uusi puheenjohtaja valitaan syksyllä Keskustan ylimääräisessä puoluekokouksessa. 

En oikein pidä siitä, että politiikka henkilöityy. Muistan, kun olin mukana Keskustan kuntavaalitilaisuudessa Kärsämäellä. Olin muutamien keskustalaisten kuntavaaliehdokkaiden kanssa pitämässä ulkoilmatilaisuutta Laaksojen Raudan pihalla. Paikalle tuli eräs kärsämäkinen, joka kysyi, että oletteko Juha Sipilän miehiä ja naisia. En välttämättä muista oikein sanamuotoa, mutta tuollainen oli kysymyksen sisältö. Ymmärsin kysymyksen sisällön, mutten näe että eri puolueiden toimijat ja ehdokkaat olisivat puolueiden puheenjohtajien miehiä tai naisia. 

Europarlamenttivaalit on 26. toukokuuta. Tuen europarlamenttivaaleissa keskustalaista Janne Kaisanlahtea, jonka blogitekstin olen linkittänyt tähän blogitekstiini. Jannella on tietämystä Keskustan aatteesta ja hän toimii mm. kirkolliskokousedustajana. Viime kirkkovaltuustokautena 2015-2019 äänestin Janne Kaisanlahtea kirkolliskokousedustajaksi. Janne on suosittelut minulle Vuodatusta hyvänä blogi-sivustona. Kuitenkaan kaikki ihmiset eivät ole Facebookissa, jossa he voisivat seurata minun poliittista toimintaani.