Vuoden 2018 kolmas kirkkovaltuuston kokous. Paikalla oli 10/15 kirkkovaltuutettua eli päätösvaltainen kokous. Olen yksi seurakunnan vaalilautakunnan kokoonpanosta vastannut henkilö, joten läsnäoloni kokouksessa oli tärkeää. Vaalilautakunnan kokoonpano onnistui pääsäännöllisesti hyvin. Mainitsen tässä kiitokset Marketta Lapiolahdelle vaalilautakunnan kasaamisessa. Kiitän myös muita henkilöitä, jotka auttoivat vaalilautakunnan kokoonpanossa, mm. Esko Rististä ja Pauli Ojalehtoa. Vaalilautakuntaan tuli nimiehdotuksia muilta puolueilta eli Perussuomalaisilta, Kokoomukselta ja SDP:ltä. Kiitokset heille nimiehdotuksista.

Seurakunnan vaalilautakunnan kokoonpano on seuraava: puheenjohtajaksi Hanna Karsikas ja varsinaisiksi jäseniksi Heikki Valkama, Jussi Räisänen, Viena Liuska, Liisa Kuoppala ja Päivi Ojala. Varajäseneksi tulivat seuraavat: Teuvo Marttila, Timo Flankkila, Antti Korkatti, Eija Kaketti, Pauli Ojalehto ja Marjatta Seppä.

Seurakunnan taloussäännön päivittäminen hyväksyttiin kokouksessa. Uudessa taloussäännössä on muun muassa, että seurakunnan tilinpäätös julkaistaan seurakunnan nettisivuilla.

Lisämääräraha kirkon yläpohjan eristämiseen hyväksyttiin. Taustalla on halu säästää energiaa, sillä kaukolämpö on kallista. 

WP_20180524_11_46_53_Pro.jpg

Kirkkovaltuuston kokous asioista muihin  seurakunnan asioihin. Julkaisin muutama viikko sitten Facebookissa kuvan ja ilmoituksen, jossa allekirjoitan seurakuntavaalien ehdokaslomaketta. 31357586_1522711907856016_13021262818821

Keskustan puoluekokous järjestetään Sotkamossa 8.-10.6.2018. Olen yksi äänivaltaisista puoluekokousedustajista, jotka Keskustan Kärsämäen paikallisyhdistys on nimennyt. Puoluekokouksessa käsitellään henkilövalintoja, uutta periaateohjelmaa ja puoluekokousaloitteita. 

Keskustan varapuheenjohtajaksi kannatan jatkamaan Katri Kulmunia ja Antti Kurvista. Olen ollut tyytyväinen molempien työhön, jota he ovat tehneet puolueen varapuheenjohtajina, muun muassa kiertäneet kenttää. Keskustan puoluesihteeriksi kannatan Jirka Hakalaa.

Lopuksi kerron kuntapuolen kevätkaudesta tähän mennessä. Kunnanvaltuusto on päättänyt, että Kärsämäki yhteen koulupiiriin, jossa on kaksi toimipistettä; Frosteruksen koulu ja Saviselän koulu. Samalla Venetpalon koulu lakkaa toimimasta. Uusi koulupiiri otetaan käyttöön syksyllä 2018. Venetpalon kouluun olisi jäänyt kaksi opettajaa, jos se olisi jatkanut. Osa oppilaiden vanhemmista oli sitä mieltä, että jos Venetpalon koulu menee kaksi opettajaksi, niin he haluavat viedä lapsensa Frosteruksen kouluun. Venetpalon koulun oppilasmäärä olisi laskenut vielä enemmän. 

Tarkastuslautakunta on saanut tehtyä arviointikertomuksen vuodelta 2017. Sitä on saanut kirjoitella ja tehdä muokkauksia, korjauksia yms. Lopullinen arviointikertomus on julkaistu. Pistän blogitekstiini kyseisen arviointikertomuksen kansilehden, jonka olen itse tehnyt.

33023455_1545010205626186_53084969340952